Turvallisuus ja Maanpuolustus
Puolustusasioilla ei pidä politikoida
Julkaistu: 25.08.2016
Maamme puolustukseen liittyvät asiat ovat perinteisesti olleet koko kansaa yhdistäviä. Niitä ei ole haluttu käyttää ajankohtaisen puoluepoliittisen keskustelun areenoilla. Erityisesti nyt kansainvälisen turvallisuustilanteen ja nimenomaan siitä käytävän keskustelun kiristyessä on outoa, että tällainen kysymys on haluttu nostaa poliittiselle areenalle.
Puolustukseen liittyvät kysymykset eivät saisi olla minkään puolueen imagon kohotusta, Jokaiseen asiaan liittyy faktoja sekä puolesta että vastaan ja tulee rauhassa ja eri näkökohdat huomioon ottaen pohtia eikä asiantuntemustakaan saa unohtaa. Suomen puolustuspolitiikka on pitkäjänteisesti nojannut kansan laajan enemmistön näkemyksiin. Näin on myös välttämätöntä, koska maanpuolustuksemme nojaa yleiseen asevelvollisuuteen, kansa siis vastaa maanpuolustuksesta ja sen on koettava asia omaksi ja oikeutetuksi. Suomen puolustusta ei lähtökohtaisesti voi ulkoistaa.
Tällä hetkellä Suomi on Naton rauhankumppani ja tämä kumppanuus on havaittu hyödylliseksi molemmille osapuolille. Nato-jäsenyys on moniulotteisempi asia.
Samalla kun se tuo lisänsä turvallisuuteen mm. materiaalin ja mahdollisesti ilmapuolustuksen osalta, se toisi useille ylltätyksenä monia velvoitteita. Näitä viime mainittuja ei tajuta riittävästi. Puolustusvoimiemme rauhan ja mahdollisten kriisitilanteiden vastuualue laajenisi sekä lähelle että kauemmaksikin maamme rajojen ulkopuolelle.
Sotilaallisen uhan kohdistuessa Suomeen voisi huomattava osa puolutuskyvystämme ollakin muualla kuin Suomessa. Natolla ovat hyvät ilmavoimat, mutta sen maavoimat ovat vähäiset. Nato-mailla ei pääsääntöisesti ole asevelvolisuutta, tämä puuttuu lähes kaikista Euroopan maista ja siksi Nato-maiden maavoimat ovat pienet. Maailmanpoliittisen tilanteeen kärjistyessä olisi todennäköistä, että Suomi olisi yksin, jokainen maa pitäisi vähäiset palkka-armeijansa kotipiirissään ja mahdollisesti samaan meidän joukkojamme olisi mahdollisesti maamme rajonen ulkopuolella.
Kannattaa huomata, mitä Naton edellinen pääsihteeri Rasmussen on äskettäin julkisuudessa todennut Naton kyvyistä laaja-alaisemmassa konfliktitilanteessa.
Suomen maavoimat ovat muutoin tällä hetkellä suuremmat kuin Saksan ja myös Saksan merivoimien laivasto on pienempi kuin Suomen taannoisen tilaston mukaan. Eurooppalainen puolustuskyky ei välttämättä ole sitä, mitä kuvitellaan ja Yhdysvallat on globaali toimija. Sen voimavarat ovat sidottuja eri puolille maailmaa. Vietnamin sodan jälkeen USA poisti yleisen asevelvollisuuden.
Tämän päivän tilanteissa tuskin tehtäisiin edellisen hallituksen virheitä varuskuntien ja varikoiden lakkautuksissa. Tarve omaan puolustukseen ymmärretään nyt paremmin kuin pari, kolme vuotta sitten. Nato-jäsenyyden myötä ja maailmanpolitiikan lientyessä voisi jatkossa käydä niin, että omaa puolustustamme ryhdyttäsiinkin ajamaan heikemmäksi, kun poliittisesti luotettaisiin liittouman tukeen. Olisimme silloin hyvin arvaamattomalla tiellä.
Lauri Oinonen
Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen 1999-2011 (kesk)
Keuruu
Sotilasvalakäytäntöä ei pidä muuttaa
Julkaistu: 25.08.2016
Suomessa sotilasvala on osa kansallista identiteettiämme. Sen käytäntöjä ei pidä ryhtyä muuttamaan. Viime sodissa kansamme taisteli kodin,uskonnon ja isänmaan puolesta. Nyt vapaa-ajattelijoiden toimesta esille nostettu ajatus poistaa Jumalan nimi sotilasvalasta ei ole ainakaan kansan enemmistön mukaista. Suomessa kansa kuuluu edelleen vahvasti kansankirkkoihimme ja varsin merkittävä osa kirkkoon kuulumattomistakin on omakohtaisia kristittyjä.
Uskonnonvapauden käsite on usein valitettavasti tulkittu yksipuolisesti ja negatiivisesti vain oikeudeksi olla uskonnosta erossa. Lähtökohta on positiivinen oikeus omaan uskontoon ja sen harjoittamiseen. Siksi sotilasvala, jossa Jumalan kasvojen edessä annetaan lupasukset, on tulevaisuudessakin oikeutettu. Sotilasvalan lupaukset ovat velvoittavia myös koko elämään. Kannattaisi useinkin etsiä valassa annetut lupaukset arkielämänkin ohjeiksi. Ainakin minulle se olisi hyödyllistä.
Suomessa on liiallisesti unohdettu enemmistön oikeudet, kun on haluttu karsia kristillisyyttä pois yhteiskunnasta. Suvivirsikeskustelu on tätä hyvä esimerkki. Haluan muutoinkin kouluihimmme selkeän kristillispohjaista kasvatusta, kuten on ollut perinteisesti sukupolvien ajan. Viime sotien aikana kansamme tiesi sisimmässään sen, missä on suurin apumme elämässä ja kuolemassa. Meillä ei ole mitään syytä häpeillä kristillisen uskon sanomaa ja arvopohjaa, koska olemme vapaassa maassa.
Myös enemmistöllä tulee olla oikeutensa demokraattisessa yhteiskunnassa. Haluan, että Suomessa kristillinen sanoma saa kaikin tavoin olla edelleenkin kansaamme yhdistävä voimavara. Tätä halutessani tahdon kunnioittaa toki nykyisten ja toimiviksi havaittujen tapojen kautta myös muiden oikeuksia, mutta niiden varjolla ei pidä loukata enemmistöä demokrattisessa yhteiskunnassa. Koti, uskonto ja isänmaa olkoot tulevaisuudessakin kansallisia arvojamme.