Maailma ja me
Olen mukana yhteisissä asioissa eri tasoilla, koska haluan vaikuttaa oikeudenmukaisuutta ja hyvää lähelle, kotikuntaan ja -seurakuntaan, isänmaahan ja jos mahdollista laajemmaltikin. Kaupunginvaltuustossa koen kantavani vastuuta ihmisistä ja perustarpeista.
Haluan, että jokaiselle olisi elämässä niitä asioita, joita hän tarvitsee. Haluan terve ja työikäinen voisi ansaita toimeentulonsa itselleen ja perheelleen sekä niille, joiden hyvinvoinnista kannetaan vastuuta lähipiirissä. Sukulaiset ja naapurit muodostavat elämässä arvokkaan voimavaran ja turvaverkon.
Kotikunta on yhteistä vastuunkantoa varten kuten kotiseurakuntakin. Kohta kannamme uudella tavalla vastuuta mös kotimaakunnastakin. Itse toimin sekä kaupunginvaltuustossa että maakuntavaltuustossa. Seurakunnassa olen osaltani valmis talkootehtäviin esimerkiksi jumalanpalveluksissa ja seurakuntalaisten itse pyytämissä kirkollisissa toimituksissa.
Koen, että jokaisella ovat omat tapansa kotikunnan ja kotiseurakunnan yhteisen vastuun kantamiseksi. Verotuksen kautta olemme hoitamassa lapsia, opettamassa, tekemässä sairaiden ja vanhusten hoitoa ja huolehdimme puutteessa olevien ainakin minimitoimeentulosta.
Kun itse tarvitsemme apua, on yhteiskunta tukenamme eri tavoin. Siellä, missä ei ole toimivaa yhteiskuntaa, monet asiat ovat hyvin huonosti. Emme aina huomaa, mitä kaikkea teemme verojen kautta ja mitä myös itse saamme.
Kirkon Yhteisvastuukeräys haluaa osaltaan herättä huomiota niihin ongelmiin, joita ei vielä ainakaan riittävästi hoideta yhteiskunnan toimesta. Diakonia on ikäänkuin lumiaura, mikä menee edeltä ja raivaa tietä yhteiskunnan toiminnoille.
Maailman suuret ongelmat voivat tuntua pelottavan suurilta, kun alamme tajuta asioita kaukana olevien kärsivien lähimmäisten kannalta. Virren sanoin "Hätä ja tuska maailman on suurempi kuin aavistan".Mutta pienikin hyvä teko voi merkitä suurta avun saajalle. Pienikin kynttilä luo valoa ympärilleen. Kun valo syttyy, pimeä alkaa väistyä. Jos valoisasta huoneesta avaamme oven pimeään huoneeseen, ei sieltä suinkaan tule pimeää, vaan valoa menee avatun oven kautta pimeään. Siksi koen, että aina on toivoa.
Jotain tällaista jo 1800-luvulla ajatteli kansallinen herättäjämme J.W. Snellman, kun hän sanoi: " Jos Suomi haluaa päästä kansakuntien joukkoon, sen on tehtävä lähetystyötä." Presidentti Martti Ahtisaari antoi ansioituneen lähetystyöntekijän ja sittemmin kenttäpiispana toimineen Viljo Remeksen muistotilaisuudessa joulun alla 2016 erityisen lämpimän tunnustuksen lähetystyölle. Hän näki siinä toivoa. Kun on toivoa, on myös elämää.
Toivon, että huomaisin lähimmäisen jokaisessa ihmisessä. Uskon pienten asioiden kautta tapahtuvan suuria. Se on mahdollisuutemme.