Juhannus - valon ja ilon juhla
Julkaistu: 19.6.2018
On juhannusaika - juhla ja juhannus. Suomessa ja Pohjolassa elämme vuoden valoisinta aikaa. Keuruulla jälleen väkilukumme kasvaa ainakin kolmikertaiseksi Ison Kirjan juhannusjuhlien ja lukuisten kesävieraitten ja vapaa-ajan asunnoilleen saapuvien ansiosta. Keskikesän suuri juhla on osa suomalaisuutta myös Suomen lipun päivänä ja siniristiliput saavat hulmuta suvisissa maisemissamme läpi juhannusyön.
Aiemmin juhannuksen valkeaan aaltoon kirkoissamme kuuluivat juhannuskonfirmaatiot rippialboineen ja juhannushäät valkopukuisine morsiamineen. Nyt seutukunnallamme ovat rippikoulut jo konfirmaatioineen ohitse. Rippikoululaisista vanhempineen, kummeineen ja ystävineen ovat kirkkomme täyttyneet jo alkukesän viikonloppuina ennen juhannusta ja vihkiäiset ovat siirtyneet paljolti heinä- ja elokuulle. Muistan kaipauksella juhannusaattoa kolmen vuosikymmenen takaa, jolloin tehtäviini lähtiessä autossani oli viisi vihkiraamattua juhannuksen vihkipareille annettavaksi.
Juhannus saa nimensä Vapahtajamme edelläkävijästä, Johannes Kastajasta ja siksi juhlapäivän nimi on myös Johannes Kastajan päivä. Nimi Johannes, josta Jussit, Juhat jne. ja ulkomailla Giovannit, Johnit, Ivanit ja monet muut ovat saaneet nimensä, merkitsee Raamatun alkukielessä ilmaisua "Jumala on armollinen".
Meillä jokaisella niin naisilla kuin miehilläkin ovat omat nimemme ja jokaisen elämällä on tarkoitus Jumalan luomistyössä."Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi nimen." Luojamme on tiennyt myös nimemme on ennen syntymäämme! Hän on siis tiennyt nimen antajien ajatukset jo ennalta. Elämä on todella Jumalan antama tässä ajassa ja kirkkautta varten jokaiselle. Jumala kutsuu myös meitä Jesajan kirjan 49:5 sanalla:"Sinä olet minun palvelijani". Hän tarvitsee meitä, jotta hyvä voisi tapahtua tykönämme ja kauempanakin.
Hyvää juhannusta!